20.8.2003
Liitokiekon seuraavat maailmanmestaruuskilpailut järjestetään
Turussa 1.8.-7.8.2004. Mestaruudesta kamppaillaan ultimaten
miesten, naisten sekä alle 20-vuotiaiden junioreiden sarjoissa.
Kisoihin osallistuu yli 20 maan maajoukkueet eri puolilta maailmaa.
Kaikkiaan kisoihin odotetaan yli 1500 urheilijaa.
Ultimate on liitokiekolla eli frisbeellä pelattavista lajeista
suurin. Ultimatea pelataan seitsenhenkisin joukkuein nurmikentällä,
joka on noin jalkapallokentän kokoinen. Laji muistuttaa taktisesti
amerikkalaista jalkapalloa, mutta pelirytmiltään esimerkiksi
jalkapalloa tai rugbya. Fyysinen kontakti pelissä on kielletty.
Maalit tehdään ottamalla heitto kiinni maalialueella. Erona
useimpiin muihin peleihin on se, että pelaajat itse toimivat
tuomareina kaikilla sarjatasoilla, myös MM-kisoissa. Pelin
luonteeseen kuuluukin olennaisena osana hyvä urheiluhenki ja korkea
pelimoraali.
Turun kisat järjestää maamme liitokiekkoilijoiden keskusjärjestö
Suomen Liitokiekkoliitto ry. Vuonna 1978 perustettu
Liitokiekkoliitto on SLU:n jäsenjärjestö. Liitokiekon MM-kisat
myöntää lajin maailmanlaajuinen kattojärjestö World Flying Disc
Federation (WFDF). Suomen lisäksi vuoden 2004 kisoja hakivat
Irlanti ja Yhdysvallat. MM-kisoja on järjestetty vuodesta 1983
lähtien ja ne pidetään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.
Suomi osallistuu kisojen kaikkiin kilpailusarjoihin. Suomi on
ultimaten hallitseva Euroopan mestari sekä miesten että naisten
sarjassa ja kuuluu myös MM-kisojen mitalisuosikkeihin. Lajin
kotimaa Yhdysvallat on voittanut ylivoimaisesti eniten
maailmanmestaruuksia. Muita lajin kärkimaita ovat mm. Ruotsi,
Kanada, Saksa, Iso-Britannia ja Japani.
Turnauksessa pelataan yli 400 ottelua 19 nurmikentällä Turussa,
Kaarinassa ja Raisiossa. Kisojen päänäyttämö on Kupittaan
urheilupuisto. Finaalipelit pelataan 7.8.2004 Kupittaan
Veritas-stadionilla.
Lisätietoja:
Aleksi Grym, turnausjohtaja, puh. 050 67560,
aleksi-at-wugc2004.org
Juha Jalovaara, Liitokiekkoliiton puheenjohtaja, puh. 040 556 9150,
juha-at-wugc2004.org
Marja Jokinen, kisojen viestintäpäällikkö, puh. 050 581 0264,
marja-at-wugc2004.org