Participants Media Scores and Schedules The Daily Scoober DVD and Photos
Suomen miesten maajoukkue tähtää Turussa maailmanmestaruuteen

8.7.2004

Suomea Turun liitokiekon MM-kisoissa edustava miesten ultimatemaajoukkue on valmistautunut kotikisoihin pitkäjänteisesti. Joukkue on harjoitellut lähes samalla kokoonpanolla kahden vuoden ajan. Tavoite kotikisoissa on selkeä, mestaruutta lähdetään hakemaan, vaikka vastaan asettuvatkin kaikki kovat ultimatemaat.

"Pelaajavalinnoissa haimme joukkueeseen sopivaa yhdistelmää kokemusta ja nuoruuden intoa. Harjoittelussa olemme panostaneet erityisesti nopeuteen ja fysiikkaan, jotka ovat joukkueen vahvuuksia. Hyökkääjämme ovat kokeneita, varmoja pelaajia, ja puolustuksesta löytyy juoksuvoimaa. Pitkään kestäneen kotikisaprojektin aikana pelaajat ovat myös oppineet tuntemaan toisensa hyvin. Tavoitteemme on maailmanmestaruus, sillä ei kotikisoissa voi oikein muuta odottaa", joukkueen pelaajavalmentaja Peetu Öunap kertoo.

Lähtökohta kisoihin on ollut Suomen maajoukkueelle poikkeuksellisen hyvä, sillä kotikisojen innostamana harjoittelurinkiin saatiin koottua suuri määrä pelaajia.

"Kisoihin lähtevä 24-henkinen joukkueemme on jonkun verran isompi kuin Suomella on aiemmissa MM-turnauksissa ollut. Turnaus tulee olemaan pelaajille erittäin rankka ja nyt saamme mukaan tuoreita voimia myös kisojen loppuvaiheeseen", Peetu Öunap sanoo.

Joukkueen päävalmentajana toimii sekä pelaajana että valmentajana kokenut Pekka Ranta, joka valmensi maajoukkuetta myös vuonna 1996, jolloin Suomi viimeksi sai miesten MM-mitalin. Joukkueen valmentajiin kuuluvat lisäksi pelaajavalmentajat Peetu Öunap ja Ville Nevalainen.

Maajoukkue on kotikisaprojektin ajan tavannut säännöllisesti peliharjoituksissa, leireillä ja harjoitusturnauksissa. Tänä vuonna yhteisiä treeni-, leiri- ja turnauspäiviä kertyy yhteensä noin 50. Pelaajat ovat tehneet fysiikkatreenejä oman harjoitusohjelmansa mukaisesti sekä harjoitelleet koko ajan omien seurajoukkueidensa mukana. Maajoukkueen kevään ohjelmaan on kuulunut kolme kovaa harjoitusturnausta eurooppalaisia joukkueita vastaan. Viimeksi joukkue mittasi tasoaan 2.-4.7. Göteborgissa kuuden Euroopan parhaan ultimatejoukkueen kohtaamisessa. Suomi voitti turnauksessa Englannin, Tanskan, Saksan ja Hollannin, mutta hävisi Ruotsille finaaliottelussa. MM-kisoissa vastaan asettuvat lisäksi etukäteen koviksi tiedetyt Yhdysvallat, Kanada, Japani ja Australia.

Suomen miesten ultimatemaajoukkue 2004

Pelaaja

Seura

Syntymävuosi

Maaottelukokemus *)

Pelirooli

Toni Asikainen

Sipoo Odd Stars

1974

82 avoin, 5 juniorit

Yleispelaaja

Antti Elonheimo

Liitokiekkoseura Team, Helsinki

1980

10 avoin, 22 juniorit

Puolustus

Markus Erkinheimo

Liitokiekkoseura Team, Helsinki

1976

23 avoin

Hyökkäyksen kärki / puolustus

Topi Haaramo

Liquidisc, Espoo

1979

34 avoin, 14 juniorit

Hyökkäyksen kärki / puolustus

Ville Haaramo

Liquidisc, Espoo

1973

43 avoin

Pelinrakentaja / yleispelaaja

Sami Holopainen

Liquidisc, Espoo

1972

44 avoin, 8 juniorit

Puolustus / yleispelaaja

Juha Jokinen

Turku Terror

1979

 

Puolustus / pelinrakentaja

Petri Jääskeläinen

Sipoo Odd Stars

1976

30 avoin,

Kärkipelaaja / puolustus

Kimmo Kinnunen

Sipoo Odd Stars

1981

10 avoin, 24 juniorit

Yleispelaaja

Konstantin Laakkonen

Turku Terror

1977

 

Puolustus /  hyökkäyksen kärki

Tommi Lehto

Liquidisc, Espoo

1971

85 avoin

Hyökkäyksen eri roolit

Ville Mykkänen

Sipoo Odd Stars

1981

10 avoin, 24 juniorit

Puolustus

Pekka Neuvo

Liquidisc, Espoo

1977

24 avoin, 8 juniorit

Puolustaja / yleispelaaja

Ville Nevalainen

Sipoo Odd Stars

1976

65 avoin

Pelaajavalmentaja, kärkipelaaja

Esa Pensala

Liquidisc, Espoo

1974

34 avoin, 6 juniorit

Kärkipelaaja

Ilkka Rämö

Liquidisc, Espoo

1979

13 avoin, 14 juniorit

Pelinrakentaja / yleispelaaja

Tommi Rättö

Liitokiekkoseura Team, Helsinki

1979

10 avoin

Puolustus

Hannu Saarinen

Liquidisc, Espoo

1974

53 avoin

Pelinrakentaja

Hartti Suomela

Liquidisc, Espoo

1968

110 avoin

Yleispelaaja

Pasi Tamminen

Liitokiekkoseura Team, Helsinki

1982

10 avoin, 8 juniorit

Puolustus

Heikki Tiittanen

Liquidisc, Espoo

1983

10 avoin, 16 juniorit

Puolustus

Timo Vaskio

Liquidisc, Espoo

1968

153 avoin, 18 juniorit

Pelinrakentaja, heittäjä

Tommi Ylönen

Liquidisc, Espoo

1978

21 avoin, 16 juniorit

Pelinrakentaja

Peetu Öunap

Liitokiekkoseura Team, Helsinki

1972

34 avoin

Pelaajavalmentaja, puolustus

*) Pelaajien maaottelukokemus avoimessa sarjassa ja juniorisarjassa. Ultimaten kansainvälisten sääntöjen vuoksi miesten sarjaa kutsutaan nimellä avoin (open). Käytännössä sarjassa pelaa kuitenkin vain miespelaajia.

 

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:
Marja Jokinen, Liitokiekon MM-kisaorganisaatio, marja-at-liitokiekko.fi, puh. 050 5810 264.

 

Liitokiekon MM-kilpailut Turussa 31.7.-7.8.2004

Suurimman liitokiekolla eli frisbeellä pelattavan lajin, ultimaten, maailmanmestaruuskilpailuihin Turussa osallistuu 23 maan maajoukkueet eri puolilta maailmaa, yhteensä noin 1500 urheilijaa. Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävissä kisoisa ovat mukana kaikki ultimaten huippumaat. Mestaruuksista kamppaillaan miesten, naisten, sekajoukkueiden, poika- ja tyttöjunioreiden sekä yli 30-vuotiaiden sarjoissa. Kisaviikon aikana pelataan yli 400 ottelua Turussa, Kaarinassa ja Raisiossa. Suomen maajoukkue osallistuu MM-kisojen kaikkiin kilpailusarjoihin ja on myös yksi mitalisuosikeista. Finaalipelit pelataan 7.8.2004 Kupittaan Veritas-stadionilla. Kisat järjestää maamme ultimatepelaajien keskusjärjestö Suomen Liitokiekkoliitto ry. Lisätietoa: http://www.liitokiekko.fi/

Ultimatea pelataan seitsenhenkisin joukkuein nurmikentällä, joka on noin jalkapallokentän kokoinen. Laji muistuttaa taktisesti amerikkalaista jalkapalloa, mutta pelirytmiltään esimerkiksi jalkapalloa tai rugbya. Fyysinen kontakti pelissä on kielletty. Maalit tehdään ottamalla heitto kiinni maalialueella. Erona useimpiin muihin peleihin on se, että pelaajat itse toimivat tuomareina kaikilla sarjatasoilla, myös MM-kisoissa. Pelin luonteeseen kuuluukin olennaisena osana hyvä urheiluhenki ja korkea pelimoraali.