12.1.2004
Maailman kaikki johtavat liitokiekkomaat osallistuvat Turussa
1.8.-7.8.2004 järjestettäviin liitokiekon
maailmanmestaruuskilpailuihin. Ylivoimaisesti eniten mestaruuksia
voittanut lajin kotimaa Yhdysvallat osallistuu kisojen kaikkiin
kilpailusarjoihin, samoin kuin muut kärkimaat Ruotsi, Suomi,
Kanada, Saksa, Iso-Britannia, Australia ja Japani. Turussa
mestaruudesta kilpaillaan ultimaten miesten, naisten sekä alle
20-vuotiaiden junioreiden sarjoissa.
Kaikkiaan ensi kesän MM-kilpailuihin osallistuu yli 20 maan
maajoukkueet eri puolilta maailmaa. Kisoihin odotetaan yhteensä yli
1500 urheilijaa. Liitokiekon MM-kisat järjestetään nyt ensimmäistä
kertaa Suomessa.
Hallitseva maailmanmestari miesten sarjassa on Yhdysvallat, joka
vei mestaruuden erittäin tiukassa ottelussa Ruotsia vastaan vuonna
2000 Saksan Heilbronnissa pidetyissä MM-kisoissa. Naisten sarjan
hallitseva mestari on Kanada, poikajunioreiden Ruotsi ja
tyttöjunioreiden niinikään Yhdysvallat.
Suomi on myös yksi tulevien MM-kisojen mitalisuosikeista.
Miesten maajoukkue on ollut MM-mitaleilla viisi kertaa ultimaten
noin 20-vuotisen MM-kisahistorian aikana. Naiset ovat voittaneet
maailmanmestaruuden kerran ja sijoittuneet mitaleille yhteensä
neljä kertaa. Naisten maajoukkue on myös hallitseva Euroopan
mestari. Poikajunioreiden mitalisaalis MM-kisoissa on ollut yksi
kulta ja yhteensä viisi mitalia. Tyttöjuniorit ovat saanet kerran
MM-pronssia.
Kisaviikon aikana tullaan pelaamaan yli 400 ottelua Turussa,
Kaarinassa ja Raisiossa. Finaalipelit pelataan 7.8.2004 Kupittaan
Veritas-stadionilla.
Lisätietoja:
Aleksi Grym, turnausjohtaja, puh. 050 67560,
aleksi-at-wugc2004.org
Juha Jalovaara, Liitokiekkoliiton puheenjohtaja, puh. 040 556 9150,
juha-at-wugc2004.org
Marja Jokinen, kisojen viestintäpäällikkö, puh. 050 581 0264,
marja-at-wugc2004.org
Ultimate on liitokiekolla eli
frisbeellä pelattavista lajeista suurin. Ultimatea pelataan
seitsenhenkisin joukkuein nurmikentällä, joka on noin
jalkapallokentän kokoinen. Laji muistuttaa taktisesti
amerikkalaista jalkapalloa, mutta pelirytmiltään esimerkiksi
jalkapalloa tai rugbya. Fyysinen kontakti pelissä on kielletty.
Maalit tehdään ottamalla heitto kiinni maalialueella. Erona
useimpiin muihin peleihin on se, että pelaajat itse toimivat
tuomareina kaikilla sarjatasoilla, myös MM-kisoissa. Pelin
luonteeseen kuuluukin olennaisena osana hyvä urheiluhenki ja korkea
pelimoraali.